SOS.PED. HEVOSTOIMINTA
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on talliyhteisössä hevosten kanssa tapahtuvaa toimintaa,joka on tarkoitettu erityisiä tarpeita omaaville lapsille, nuorille tai aikuisille. Toiminta on hyvinvoinnin tukemiseen, sosiaaliseen kasvuun ja syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävää. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu yksilön omaan kokemukseen ja sen kautta oppimiseen ja asioiden oivaltamiseen.
Toiminnan peruselementit nousevat sosiaalipedagogian teoriasta: yhteisöllisyys, elämyksellisyys, toiminnallisuus ja dialogisuus (aito kohtaaminen).
Hevostoimintaan kuuluu kaikki tallilla tehtävät työt; hevosen hoitaminen,ratsastus, agility, tallityöt, kärry- tai rekiajelu, taluttaminen ja erilaiset harjoitukset.
Toiminnassa korostuu vuorovaikutus. Toiminta suunnitellaan asiakkaan tai asiakasryhmän yksilöllisistä tarpeista lähtöisin. Kaiken keskipisteenä on hevosen hyvinvointi. Sen kautta pyritään näyttämään asiakkaille myös niiden asioiden tärkeys, joista oma hyvinvointi syntyy, kuten esimerkiksi puhtaus, terveellinen ravinto, säännölliset ruoka-ajat, sopiva liikunta ja riittävä lepo. Hevosen kanssa opetellaan myös vuorovaikutustaitoja.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu asiakkaan oman toiminnan kautta saatuun kokemukseen. Tärkeässä osassa hevostoiminnassa ovat tallissa olevat muut ihmiset ja toimintaa ohjaava aikuinen. Sosiaalipedagogista hevostoimintaa toteutetaan tallillamme sekä ryhmämuotoisena toimintana että yksilökäynteinä.
Henkilökunta:
Anne Riuttavaara: Pitkä hevoskokemus ravi- ja ratsupuolelta. Kouluttautunut Ypäjällä (hevosenhoitajan perustutkinto; hevosharrasteohjaaja) ja valmistunut Sosiaalipedagogisen Hevostoiminnan ohjaajaksi syksyllä 2016 ja on Sosiaalipedagogisen Hevostoimintayhdistyksen jäsen.
Marko Pessi: Koulutukseltaan Yhteiskuntatieteiden Kandidaatti, pääaine nuorisotyö. Pitkä työkokemus vammaisavustajana (Invalidiliitto) ja omaa lisäksi erittäin vankan hevoskokemuksen.
Asiakkaaksi voi ohjautua ottamalla itse yhteyttä tallille tai esimerkiksi sosiaalitoimen kautta. Palvelusopimukset tehdään asiakkaan tarpeiden pohjalta.
Soita ja varaa. Puh. 040-7230988 /Anne tai adamstable@adamstable.net. Ratsastajia ei ole vakuutettu tallin puolesta. Huolehdithan siis vakuutuksesi kuntoon.Ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla.040-7230988 / adamstable@adamstable.net